Hei!
Vihdoin ja viimein päästän teidät (pitemmittä pölötyksittä) kuvatarinan pariin. Edelliseen osaan pääset tästä klikkaamalla.
Nauttikaa! (; Psst... Jos ihmettelette kuvien tummaa väriä, muistutan, että tarinassa on yö. En halunnut muokata kuvia liian tummaksi, kuten viimeksi kävi. :D
Tässä on pieni muistutus tapahtumista.
Tässä minä olin. Kaksin murhaajan kanssa, jumissa pienessä mökissäni. Lumi oli tukkinut oven, joten sitä ei saanut auki. Ei ollut piilopaikkaa, johon mennä. Tuntematon tyttö, jota luulin kuolleeksi ei sitä ollutkaan. Hän oli kuin horroksessa, mutta kierähti aina välillä. Säpsähdin, kun hän mutisi hiljaa:
Cassandra: Ei, en tietystikkään tek...
Hän olisi kohta tajuissaan.
Hän oli näyttänyt enkelimäisen kauniilta. Hän oli näyttänyt nukkuvalta lapselta. Voi, kun hän olisikin...
Mutta enkelit eivät kanniskele miekkoja mukanaan. Siinä onkin ainoa ero enkelin ja murhaajan välillä. Olin hädissäni.
Katselin häntä kaapin takaa. Jos tuo tyttö heräisi, minulla olisi väliaikainen piilo. Vain väliaikainen. Olin nimittäin loukussa täällä. Ainoa vaihtoehtoni oli piileksiä... Tai eliminoida hänet.
Mitä, jos löytäisin kaapista luudan, jolla voisin edistää tilannettani hieman? Minulla ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Jos löytäisin pienen esineen, voisin yhdellä kumautuksella pidentää hänen untaan hieman.
Pengoin laatikot hätäisesti läpi... Heittelin tavaroita sinne tänne, mutten kelpuuttanut niistä mitään.
Cassandra: Miksi, enhän...
Tuo omituinen mumina sai minut vapisemaan. Aika kävi vähiin. Kuvittelin mielessäni hetken, kun hän avaisi silmänsä ja huomaisi minut. Minä en voinut puolustautua.
Katselin häntä katkerana. Vielä katkerampi olin itselleni. Minun ei olisi pitänyt päästää ketään sisään. Miksi, oi miksi minä olin majoittanut luokseni tuntemattoman tytön? Yhtäkkiä sain toivonpilkahduksen. Minulla ei itselläni ollut asetta, jolla puolustautua, mutta hänellä oli miekka. Miten mahtavaa...
Nostin hänen peittoaan varovasti, jottei hän heräisi.
Peiton alta paljastui kiiltävä miekka. Emmin hetken. Vapisten kurotin kohti miekan kahvaa. Mitä jos, minä eliminoisin hänet?
Pudotin raskaan miekan maahan. Katselin vuoroin sitä, vuoroin tätä tuntematonta tyttöä. Käyttäisinkö sitä, jos hän heräisi? En osaisi. Miekka oli niin painava, etten osannut hallita sitä. Käyttäisinkö miekkaa siten, ettei hän koskaan heräisi?
Tämä oli itsepuolustusta.
